Mestari Ueshiban sanoja

  • 'Ai' on sekä sopusointua että rakkautta merkitsevä symboli. Aikido on harmonian tie ihmisen ja maailmankaikkeuden välillä.
  • Aikidon henki on rakkaus.
  • Aikido eroaa täysin muista taistelutaidoista. Niistä on tullut kilpaurheilua, joissa ainoa tavoite on voitto. Voittaminen tai häviäminen tai taitojensa mittaaminen ei ole tosi budoa.
  • Aikido on sydämen asia. Meidän täytyy hankkia puhdas sydän ja terve mieli. Onnellinen on se ihminen, jolla on yksinkertainen sydän, sillä hän on löytävä totuuden.
  • Maailma on kuin suuri talo ja me kaikki muodostamme yhden perheen; meidän tulee elää keskenämme rauhassa.
  • Henki suojaa ruumista.
  • Aikido on tie itsensä ja maailman ymmärtämiseen.
  • Tosi itsepuolustus ei ole vain ruumiillisia tekniikoita; se on ennen kaikkea mielen muuttamista. Tekniikat ja vahva ruumis ovat vain apuvälineitä hengen palveluksessa.
  • Alussa oli alkuvoima, jota sanotaan 'ki':ksi. Tästä alkuvoimasta on koko maailma, jossa me elämme, lähtöisin. Siitä johtuen meidänkin elämämme on osa maailmankaikkeutta ja jokaisessa meistä - heikoimmassakin - on 'ki':tä, suurta sisäistä voimaa, joka on syntymässä saatu.
  • Aikidon tekniikat ovat toissijaisia, tärkeämpää on sen henki  

  

Kun joku hyökkää teitä vastaan, neuvoo O Sensei näin:

Älkää katsoko hänen silmiinsä, etteivät ne vangitse teitä. Älkää katsoko hänen miekkaansa, ettei se tuhoa teitä. Älkää katsoko häntä, ettei mielenne hajaannu. Tosi budon tehokkuus johtuu vetovoimasta, jolla te ohjaatte hyökkääjän koko ruumista. Toimikaa vitkastelematta. Tai-sabakinne ansiosta hyökkääjä seisoo tyhjän edessä, väistämisenne aiheuttaa hänen tasapainonsa menettämisen, hänen pahat aikomuksensa teitä vastaan tulevat tehottomiksi, hän menettää itseluottamuksensa ja ruumiilliset voimansa. Juuri tällä hetkellä hyökkääjä on menettänyt tilanteen hallinnan ja tullut heikoksi. Tämä on varsinaisen aiki-toiminnan hetki. Henkenne on täynnä 'ki':tä, pyöreän väistöliikkeenne ansiosta olette hyvässä asennossa ja voitte helposti hallita hyökkääjän, joka nyt on menettänyt sekä hyökkäyshalunsa että ruumiillisen tasapainonsa. Hän yrittää nyt korjata asentonsa eikä teidän pidä häiritä tätä yritystä johtaessanne häntä maahan. Aikissa johtaminen on heittämistä, mutta heittäminen on myös johtamista.

Mitä on tosi budo

Kun tulette vahvaksi aikissa, tunnette hyökkääjän heikon kohdan jo ennenkuin hän sen itse tekee. Te siis kohdistatte tekniikkanne heikkoon kohtaan. Tuntekaa heikko kohta - tämä on taistelutaidon tie. 'Ki':nne, henkenne, täytyy olla sopusoinnussa maailmankaikkeuden kanssa. Siten te voitte hetkessä muuttaa hyökkäyshengen hyökkääjän heikkoudeksi.

Todellinen budo ei ole vain vihollisen vaarattomaksi tekemistä, vaan enemmänkin hänen johtamistaan siten, että hän vapaaehtoisesti luopuu vihamielisestä asenteestaan. Kun hyökkääjä kiinnittää teihin huomionsa, sulkekaa hänet sydämeenne. Siten voitte aavistaa hänen aikomuksensa ja väistää hänen lyöntinsä oikealle tai vasemmalle. Kun suljette hänet sydämeenne, voitte ohjata hänet sille tielle, jonka maailmankaikkeus teille näyttää.

Budon päämäärä on ystävyys. Harjoitelkaa siten että henkenne on yhtä kaiken elävän kanssa mitä maapallolla on. Silloin voitte ohjata hyökkääjää siten, että hän joutuu hyökkäämään niinkuin te haluatte ja voitte heittää hänet samalla kun väistätte hänen lyöntinsä, ja hän tulee heitetyksi ennenkuin ehtii koskettaakaan teihin. Kun teitä vastassa on monta, ottakaa heidät kuin yhtenä, ja kun edessänne on yksi, ajatelkaa että siinä on monta.

Tosi budo ei ole tekniikkaa eikä kilpailua. Voittaminen on sitä, että voittaa itsensä, poistaa mielessään olevan epäsovun. Olette väärässä, jos luulette että budossa on vastustajia tai vihollisia. Käytämme vain altista mieltä palvellaksemme kaikkien maailman ihmisten rauhaa - emme sellaista mieltä, joka haluaa olla vahva ja harjoittelee vain sen vuoksi, että voisi lyödä toisia.

  • Aikidon ydintä ei löydy kirjoista eikä sitä voida sanoin selittää, se on älyn saavuttamattomissa. Etsikää valaistumista turhan puhumisen sijasta.

Morihei Ueshiban varhaisen kauden runoja

Suomennos englannista: Taisto Haavisto

Hyökätessään pitkällä miekallaan
näkee vihollinen minut edessään.
- vaan minä hänen takanaan
jo valmis olen iskemään.

Vaikk'on sinua ympäröiden
moni hyökkäävä vihollinen,
käy ajatellen taistohon
vain yksi ainut siinä on.

Kun joudut keihäiden metsään
ja ne käy sinua ympäröimään
niin muista, oma mielesi
onhan suojaava kilpesi.

Itse osoittaen
yangia kädelläni oikealla
niinkuin yiniä vasemmalla
häntä ohjailen

Kun vihollinen juosten
tulee lyönnillä uhaten,
vain astun sivuun väistäen
ja heti hyökkään leikaten.

Sivaltavaan miekkaan
silmäys on turhaa.
Otteensa paljastaa
minne hän on tahtoaan.  

© 2011 Suomen Itsepuolustuksen ja Turvallisuusbudon Keskus ry

Suomen Budokeskus - Riihimäki