Karatejutsu - Karaten historia lyhyesti
Karaten ja muiden budolajien juuret löytyvät kaukaisesta historiasta. Kaakkois-Aasian munkit joutuivat kehittämään aseettomia taistelutaitoja, koska heiltä oli aseiden käyttö kielletty. Munkki Bodhidharma opetti munkeille aseettomia taistelutaitoja Shaolin-temppelissä. Munkkien taistelutaito kehittyi edelleen saaden nimen Shaolin. Tämä taistelutaito kulkeutui okinawalaisten mukana Ryukyu-saarille, missä se sekoittui saaren omiin taistelumenetelmiin. Aseeton taistelu sai lisää merkitystä japanilaisen feodaalimaaherra Kagoshiman kieltäessä saarelaisilta aseiden käytön. Syntynyttä taistelutaitoa ryhdyttiin kutsumaan nimellä "kiinalainen käsi". Myöhemmin modernin karaten Okinawalta Japaniin vienyt Gichin Funakoshi muutti nimen tarkoittamaan tyhjää kättä. Näin lajin filosofinen perusta ja harrastajan tavoittelema tyhjä ja ennakkoluuloton mieli korostui uudella tavalla.
Japaniin karate teki maihinnousunsa vasta 1920-luvun alussa Funakoshin järjestäessä uuden lajin näytöstilaisuuksia. Suosio kasvoi kuitenkin pian ja Funakoshi jäi Japaniin ammattimaiseksi opettajaksi. Pian monet muutkin okinawalaiset mestarit seurasivat hänen esimerkkiään. Funakoshin oma Shotokan-tyyli sai seurakseen pian lukuisia muita karaten tyylisuuntia, kuten esimerkiksi Gichin Funakoshin oppilaan Hironori Ohtsukan Wadoruy-karaten. Eurooppaan ja Aasiaan karate levisi 50-luvulla ja Suomeen vuonna 1967. Kehitys on ollut kuitenkin nopeaa, josta ovat osoituksena monet mitalit EM- ja MM-kisoista.
Nykyaikaisessa karatessa hyödynnetään muissa lajeissa syntynyttä valmennustietoutta. Karatekat parantavat hapenottokykyään lenkkeilemällä ja kehittävät lihasvoimaansa painoharjoittelulla. Vanhoja perinteitä ja käyttäytymissääntöjä ei kuitenkaan ole unohdettu. Harjoitukset ovat yhä kurinalaisia, eikä niissä opetettava perustekniikka ole aikojen kuluessa juurikaan muuttunut.
Lyhyt historiakatsaus Gijomonkai -tyylisuuntaan
Gijomonkai tyylisuunnan perustaja Yoshiji Kaku aloitti harjoittelunsa Shotokanilla 1960-luvun alussa, mutta vaihtoi muutaman vuoden jälkeen Shorinji-ryuhun, jossa hän sijoittui tyylisuuntansa japanin mestaruuskisoissa hopealle. Kaku toimin monta vuotta Shorinji-ryu -opettajana. Vuonna 1977 Kaku päätti perustaa oman tyylisuuntansa Gijomon-karaten. Gijomon voidaan kääntää suomeksi ”velvollisuus aina ensin” tai ”kohtalo on toimia velvollisuutensa eteen”.
Tyylisuunnassa on seitsemän Shorinji-ryusta muokattua aseetonta kataa. Kaku lisäsi tyylisuuntaansa jonkin verran ju-jutsua (Gijomon-kai-ju-jutsu). Hänen mielestään karaten kehitystä oli alkanut määrätä liiaksi kilpaurheiluun suunnatut säännöt, vaikka lajin lähtökohta oli itsepuolustuksessa.
Suomessa Kim Isaksson alkoi opettaa Gijomonkaita vuonna 1994 Riihimäen Budo-keskuksessa. Isaksson päätyi vaihtamaan tyylisuuntaa harjoittelemastaan Shorinji-ryusta, koska Suomessa Shorinji-ryu oli jakautumassa kahtia ja vyökoevaatimuksia sekä katojen tekniikoita muutettiin hänen mukaansa melko usein. Samalla Isakssonista tuli Gijomonkai-karaten pääopettaja koko Skandinaviassa ja Baltian maissa. Suomalaiset Gijomonkai-harrastajat kuuluvat All Japan Gijomonkai Karate-jutsu -organisaatioon ja vuodesta 1998 lähtien myös Suomen Karateliittoon.
Lähde: Karaten monet kasvot, tutkielma. Turun yliopisto, Historian laitos. Jyrki Talonen, 2002.
| 
