Aikidoa yläastelaisille

17.2.2018

Puukkotekniikkaa, keppitekniikkaa, aseetonta...
Puukkotekniikkaa, keppitekniikkaa, aseetonta...
Harri ohjaa.
Harri ohjaa.
Keskittynyttä tekemistä.
Keskittynyttä tekemistä.
Bokkeniakin esiteltiin.
Bokkeniakin esiteltiin.
Vetäjät tuntuvat tyytyväisiltä suoritukseensa.
Vetäjät tuntuvat tyytyväisiltä suoritukseensa.

SBK:n aikidojaos on perinteisesti pyrkinyt tuomaan lajia esille aina kun siihen on tilaisuus ollut. Niin nytkin, vaikka pienin muutoksin tavalliseen.

Kun tuli tiedustelu mahdollisesta lajiesittelystä yläasteen liikuntapäivänä, ilmeni tänä vuonna pieni ongelma. Timi tai Reijo, jotka ovat tavallisesti näitä tilaisuuksia ohjanneet, eivät kumpikaan saaneet järjestettyä aikaa kysytylle päivälle eli keskiviikolle 14.2.

Tilaisuutta ei kuitenkaan menetetty, sillä Harri ja Jan ottivat homman hoitoonsa. Molemmat ovat jo kokeneita assistentteja kyseisen kaltaisissa tapahtumissa, joten ihan kylmiltään he eivät vastuuseen joutuneet. Niinpä kymmenkunta nuorta Harjunrinteen koululta tutustui aikidoon, kuvista päätellen melko kattavasti ja pääsivätpä kokeilemaankin, kuten tärkeää onkin. Hauskaa oli kuulemma ollut ja jopa varaus vastaavasta tapahtumasta ensi vuodelle jo tehty. Jossakin vaiheessa tämäkin tilaisuus saattaa tuoda uusia harjoittelijoita, ja vaikkei toisikaan, ainakin tietoisuus aikidosta leviää.

Vanhat parrat hyrisevät tyytyväisyydestä nuorempien harjoittelijoiden ottaessa vastuuta lajista. Vaikka emme vielä aiokaan vetäytyä tatamilta, tuntuu hyvältä tietää, ettei kaikki ole kiinni parista yksilöstä, tuumivat Timi ja Reijo.

Kuvat on napattu tilaisuuden ohjaajien fb-sivuilta, kuvatekstit eivät.