Aikidoa budobicin harrastajille

1.12.2019

Aluksi harjoiteliin askelkuvioita ja yritettiin liittää niihin käsien rooli. Ei niin helppoa kuin miltä kuulostaa.
Aluksi harjoiteliin askelkuvioita ja yritettiin liittää niihin käsien rooli. Ei niin helppoa kuin miltä kuulostaa.

Joulukuu aloitettiin jaosten välisen yhteistyön merkeissä, kun Reijo assistentteineen piti budobic-jaokselle aikidoteemaisen harjoituksen.

Sunnuntaina jäivät omien harjoitustensa jälkeen Reijo, Katja ja Johnny vielä dojolle. Puolen tunnin kuluttua alkoi budobicin harjoitusaika, jolle budobicin ohjaaja Satu ja Reijo olivat sopineen aikidon vetämän treenikerran. Aivan selväsanaisesti sitä ei biccareille ollut kerrottu, mutta jotakin vihiä asiasta heillä silti taisi olla.

Vaikka alkulämmittely sai kovakuntoiset budobicin harrastajatkin hieman hengastymään, taisi tämä kerta silti olla heille fyysisesti melko kevyt. Palautteen perusteella miettimistä oli kuitenkin vähintäänkin kylliksi. Vaikka Reijo oli laatinut ohjelman pala palalta eteneväksi lähestymiseksi iriminageen, tekniikan kokoaminen ei ollut aivan vaivatonta. Toisaalta kovasti mielenkiintoiseksi harjoituskertaa kyllä kehuttiin. Hauska oli huomata, että jos eivät aikidokat kovin hyvin pysty budobicin sarjoja toistamaan, haastetta oli biccareillakin viiden liikkeen yhteen kokoamisessa, varsinkin kun häiritsemään laitettiin toinen harjoittelija, jonka oli tarkoitus olla hyökkääjä.

Puolitoista tuntia kului nopeasti ja useita onnistumisiakin nähtiin. Rohkeita kokeilijoita ja uteliaita yrittäjiä tasapainoharjoituksista tekniikan saloihin oli kahdentoista budobicin harrastajan verran. Satu voi olla ylpeä jaoksestaan, sillä vaikka laji ja tekniikka olivat outoja, oli yrittäminen ja ymmärtämisen halu kova ja tatamilla liikettä oikein mukavasti.