Syksyn juniorigraduointeja

15.11.2022

Tänä syksynä junnujen graduoinnit jakautuivat kahteen kertaan. Seuraavassa ankeahko luettelomuoto ei tee oikeutta ansaituille arvoille, mutta onpahan tiedoksi kuitenkin. Arvot myönsi päävetäjämme Timo Minkkinen.

9.10.

I keltainen natsa

Veljekset Veeti ja Miiro R. sekä Minni

III keltainen natsa ja 8. kyu

Leo

I oranssi natsa

Hannes

II oranssi natsa

Lassi ja Kaapo

II vihreä natsa ja 6. kyu

Toivo, Pauli ja Benjamin

 

10.11.

I keltainen natsa

Eemil

III keltainen natsa ja 8.kyu

Pyry

 

Näiden suoritusten lisäksi voimme ylpeänä kertoa, että jokunen jo vuosia junioreissa harjoitelluita nuoria on rohkeasti tullut mukaan joihinkin aikuistenkin treeneihin. Emme voisi olla tyytyväisempiä tähän ja tämä lausunto tulee koko aikuisryhmältä. Harjoittelu on intensiivisempää kuin junnuissa, minkä asianomaiset ovat huomanneetkin, mutta parhaimmillaan omien tunnin treeniensä jälkeen he ovat vielä jaksaneet keskittyä aikuisten puolitoistatuntisen. Hienoa!